Ennen tein focacciaa aivan jatkuvasti, aina erilaisilla täytteillä. Nyt se on ollut jo jonkin aikaa unohduksissa, kunnes siskoni eräänä iltana tuli hehkuttamaan kuinka hyvää focacciaa hän oli onnistunut tekemään. Päätin sitten itsekin yhtenä iltana sellaisen pyöräyttää, focaccia kun on niin nopea tehdäkin. Tämä ei ole täysin siskoni versio, tähän on lähinnä tungettu kaikkea mahdollista mitä kaapista löytyi, tottakai eniten pinnalta löytyy herkkujani sipulia ja valkosipulia :D.
Focaccia:
3 dl vettä
5 dl jauhoja
1 ps kuivahiivaa
ripaus suolaa ja sokeria
loraus oliiviöljyä
1 punasipuli
4 valkosipulinkynttä
noin 1 dl jalapenotäytteisiä oliiveja
puolikas paprika
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon jauhot, suola ja sokeri. Lorauta joukkoon hieman oliiviöljyä. Anna taikinan kohota tovi ennen kuin taputtelet sen uunipellille. Täytteitä voit laittaa maun mukaan taikinan päälle ja työntää sitten leivän 225 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti