sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Pippuripihvi, valkosipulikermaperunat ja uunijuurekset




Juhlistimme poikaystäväni kanssa alkavaa viikonloppua ja söimme kotona illalliseksi pippuripihviä. Pihvi oli todella onnistunutta, alun perin tosin piti paistaa pihvit mediumiksi, mutta koska en ole kovin kokenut pihvinpaistaja niin pihveistä tuli ihan täysin kypsiä! :D No mutta mitä pienistä kun ruoka kuitenkin maistui! Pihvin rinnalla tosiaan söimme valkosipulikermaperunoita ja uunijuureksia, joihin ohjeet tässä:

Valkosipulikermaperunat:

14 keskikokoista perunaa kuorittuina ja viipaloituina
7 valkosipulinkynttä silputtuna
4 dl ruokakermaa
ripaus suolaa
mustapippuria

Voitele uunivuoka ja lado sinne viipaloidut perunat ja silputut valkosipulinkynnet. Sekoita kermaan suola ja mustapippuri ja kaada seos perunoiden päälle. Paista perunoita 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.




Uunijuurekset:

noin 4oo g lanttua kuutioituna
noin 500 g porkkanaa kuutioituna
1,5 rkl hunajaa
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria, oreganoa

Laita kulhoon lantut ja porkkanat ja kaada sekaan oliiviöljy, hunaja ja mausteet. Sekoita hyvin. Kaada juurekset uunipelille ja paista 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia kunnes juurekset ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti