keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010

Pääsiäisen mangokakku

Sain työkaveriltani herkulliselta kuulostavan mangokakun reseptin, ja sitä leivoin perheeni pääsiäisaterialle sunnuntaina. Maku oli ihana, ulkonäkö ei :D Kakun kiille nimittäin valui ikävän näköisesti irtopohjavuoan reunan poistamisen jälkeen. Harmitti aivan älyttömästi.
Arvasin että jokin kohta kakussa menisi varmasti pieleen, joten nappasin kakusta kuvan vielä siinä vaiheessa, kun se oli irtopohjavuoassa. Rumasta ulkomuodostaan huolimatta maistui hyvin vieraille ja itsellenikin :D
Koristeet on tehty sokerikuorrutteesta, gerbera-muotti on Confetista ja kirjainmuotit Ullan Unelmasta.

Kakkupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 tlk Flora Vispiä
1 prk rahkaa
2 prk mangososetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
4 liivatelehteä

Päälle:
3 prk mangososetta
2 liivatelehteä

Vatkaa munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 200 asteessa noin 15 min.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Vatkaa kerma, lisää rahka, mangosose ja sokeri.
Purista liivatteista vesi pois ja liuota tilkkaan kiehuvaa vettä. Lisää vaahtoon hyvin sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle. Kun täyte on vähän hyytynyt, lisää päälle mangosose.
Liuota liivatteita kylmässä vedessä, purista vesi pois ja liuota taas tilkkaan kiehuvaa vettä. Lisää mangososeen joukkoon hyvin sekoittaen.
Anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti