maanantaina, tammikuuta 31, 2011

Nipsun porkkanamuffinssit


Blogimme täytti viime torstaina vuoden! :) Vuosi sitten siis Paprikan kanssa aloitimme bloggaamisen. On tämä bloggaaminen ehkä jollain tavalla lisännyt kiinnostustani ruuan laittoon ja innostanut kokeilemaan erikoisempiakin pöperöitä. Olen alkanut myös aiempaa enemmän seuraamaan muita ruokablogeja, ja niistä olenkin saanut hyviä ideoita omaankin kokkailuun. Tästä on hyvä jatkaa!
Tämänkertainen resepti ei kyllä millään tavalla liity blogimme 1-vuotissyntymäpäivään, sillä tein muffinssit jo jouluksi. Olin viettämässä joulua vanhempieni luona, jossa nämä muffinssit toimittivat jälkiruuan virkaa. Kyllä nämä maistuivat hyvin kaikille paikalla olleille ja olin itsekin yllättynyt kuinka hyvin ne onnistuivat, olivat meinaan mukavan meheviä ja sopivan makeita. Ohjeen otin muumi-kortista ja tästä ohjeesta tulee noin 15 muffinssia.

Porkkanamuffinssit


2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1 dl öljyä
3 dl raakaa porkkanaa raastettuna

Tuorejuustokuorrute

60 g pehmeää voita
5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
100 g maustamatonta tuorejuustoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon varovasti käännellen. Lisää joukkoon myös öljy ja porkkanaraaste. Kaada taikina vuokiin (noin puoleen väliin). Paista 175 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään. Koristele levittämällä tai pursottamalla kuorrutus jäähtyneiden muffinssien päälle.

maanantaina, tammikuuta 24, 2011

Spagettia chili-tomaattikastikkeella


Olemme poikaystäväni kanssa innostuneet kokeilemaan erilaisia pastaohjeita. Alunperin meidän piti tehdä uudestaan jo aiemmin kokeilemaamme ja hyväksi toteamaamme kastiketta, mutta suoraan sanottuna tästä tuli vielä paljon parempaa. Kaapistamme ei vaan löytynyt kaikka tarpeellisia aineita niin jälleen kerran vähän sovelsimme itse, kannatti. Tarkkoja mittoja en oikein muista enkä niin ruokaa tehdessä ajatellutkaan, mutta tässä sellainen noin suurinpiirtein ohje.

Spagettia ja chili-tomaattikastiketta:

noin 200 g täysjyväspagettia
1 prk (400g) chilillä maustettua tomaattimurskaa
1/2 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
2 tuoretta chiliä siemenet poistettuina ja silputtuna
3 isoa valkosipulinkynttä silputtuna
1 sipuli silputtuna
mustapippuria
chilijauhetta
paprikajauhetta

Keitä spagettia kunnes se on al dente. Kuullota sipulisilppua pannulla pienessä tilkassa öljyä, lisää valkosipuli ja muut aineet. Keittele seosta kunnes siitä tulee kastikemaista. Mausta mustapippurilla, chilijauheella ja paprikajauheella. Tarjoile spagetin ja parmesanjuuston kera.

perjantaina, tammikuuta 14, 2011

Tarte provençale

Uudenvuoden päivänä tarvitsin jotain todella hyvää millä aloittaa tämä vuosi. Olin jo aiemmin lainannut kirjastosta Brunssi - kirjan ja sieltä olin jo heti miettinyt että tätä piirakkaa tarvisi kokeilla, nyt siihen tuli sopiva tilaisuus. Tosin piirakan syöjiä oli vain me kaksi niin kolmantena päivänä tämä herkku alkoi jo vähän tökkimään. Aluksi kuitenkin tämä piirakka toimi hyvin, varsinkin hyvän salaatin kera. Itselläni tulee harvemmin tehtyä kesäkurpitsasta mitään niin tämä oli meidän taloudessa ihan mukavaa vaihtelua tavanomaiseen. Mukavan mehevä ja herkullinen piirakka.

Tarte provençale:

Pohja:

180 g jauhoja, lisäksi vähän jauhotukseen
125 g voita pieninä paloina
4 rkl vastaraastettua parmesaania
suolaa ja pippuria
1 munankeltuainen

Täyte:

2 kesäkurpitsaa viipaleina
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
3 tomaattia viipaleina
55 g mozzarellaraastetta
55 g emmentalraastetta


Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sekoita voi ja jauhot esim. yleiskoneessa muruiksi. Lisää parmesaani ja munankeltuainen ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon vielä sen verran vettä, että saat kiinteää taikinaa. Siirrä taikina piirakkavuokaan ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele taikina haarukalla ja paista 20 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea. Ota pohja uunista ja anna jäähtyä.

Levitä uunipellille leivinpaperi. Asettele kesäkurpitsaviipaleet sille yhteen kerrokseen. Ripottele päälle öljy ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista 20 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea. Siirrä piirakkavuokaan ja laita päälle tomaattiviipaleet. Ripottele juustoraasteet päälle ja paista 15 minuuttia tai kunnes juusto sulaa. Tarjoile lämpimänä raikkaan salaatin kera.