tiistaina, kesäkuuta 28, 2011

Raikas bellini

Ihanaa kun on kesä ja aurinko paistaa. Mikäs parempaa auringonottojuomaa kuin bellini, tätä joimme poikaystäväni kanssa eräänä kauniina sunnuntaina ja hyvältä maistui. Nyt kun vielä kaveriksi saa tuoreita mansikoita, jotka kruunaavat tämän raikkaan kesädrinkin. Sopii niin hyvin viikonlopun brunssille, joka pidetään terassilla kauniissa auringonpaisteessa parhaimmassa seurassa. Ohjeesta tulee noin 4-5 annosta.

Bellini:

1 pullollinen hyvää kuohuviiniä tai samppanjaa
4 dl persikkanektaria
1/2 dl sokeria
loraus vettä
tuoreita mansikoita

Kostuta samppanjalasien reunat vedellä ja pyöräytä niitä pienelle lautaselle kaadetussa sokerissa, niin saat laseille nätin sokerireunuksen. Kaada laseihin ensin loraus persikkanektaria ja sen jälkeen täytä lasit kuohuviinillä tai samppanjalla. Laita vielä lasin reunaan koristeeksi mansikka ja tarjoile samantien.

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2011

Puutarhurin salaatti


Raikas ja herkullinen salaatti pitkästä aikaa, ihanaa syödä tätä kesällä parvekkeella kun aurinko paistaa. Löysin tämän ohjeen ihan sattumalta, kun onnistuin jotenkin kummallisesti lainaamaan kirjastosta Avec Sara - ohjelman viisi ensimmäistä jaksoa. Alkuperäisessä ohjessa salaattiin lisättiin lopuksi vielä paistettua pekonia, mutta itse jätin sen ihan suosiolla pois ja hyvää oli näinkin.

Puutarhurin salaatti:

2 ruukkua rucolaa
1 ruukku lehtisalaattia
2 päärynää viipaloituna
2 omenaa viipaloituna

Kastike:

2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1 tl sinappia
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
1 dl öljyä

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset öljyä lukuunottamatta keskenään, lisää öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lado kaikki salaatin ainekset kulhoon ja kaada reilusti kastiketta salaatin päälle, tarjoile heti.