torstaina, toukokuuta 27, 2010

Italialainen pinaatti-pastasalaatti

Salaatit osiomme jälleen täydentyy, kun löysin tämän hyvän salaatin ohjeen toukokuun Fit-lehdestä. Vähän tosin muutoksia tein alkuperäiseen, kun esimerkiksi aurinkokuivatut tomaatit jätin kokonaan pois. Olen etsinyt täydellisen salaatin ohjetta ja tämä on suhteellisen hyvä ehdokas, parempaakin olen tosin syönyt :D Kuvassa itse salaatista ei tosin kovin paljoa näy, mutta kannattaa uskoa, että sitä siellä pastan alla on. Ohjeesta tulee noin neljä annosta.

Pinaatti-pastasalaatti:

5 dl (raakaa) pastaa
5 dl pinaatinlehtiä
50 g rucolaa
3 kananmunaa
1 dl parmesaanilastuja

Kastike:

4 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
1/4 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Keitä pasta kypsäksi. Valuta ja anna jäähtyä lävikössä. Kaada kulhoon. Huuhtele pinaatinlehdet ja revi pastan joukkoon yhdessä rucolan kanssa. Keitä kananmunat kypsiksi, anna jäähtyä ja paloittele salaattiin. Ripottele pinnalle parmesaanilastuja. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja pirskota salaatin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti