Tänään teimme poikaystäväni kanssa pitkästä aikaa kanasalaattia. Kauan se on ollut suunnitelmissa, mutta nyt vasta saimme aikaiseksi. Olemme aikasemminkin tehneet kyseistä salaattia, mutta ehkä vähän erilailla. Olen joskus aikoja sitten saanut tämän salaatin ohjeen kaveriltani ja ohje on sen jälkeen kokenut kaikenlaisia muutoksia. Hyvää on silti aina ollut! Tämä salaatti on todella ruokaisa ja maistuu aina :D Kastike oli tällä kertaa hieman erikoinen ja aika makea, mutta kyllä sekin hyvää oli, todella erikoisen makuista vain.
Kanasalaatti:
400 g kananfilesuikaleita (hunajamarinoitu)
1 ruukku salaattia
1 ruukku rucolaa
200 g fetajuustoa
2,5 dl cous cousia
4 viipaletta paahtoleipää
2 pientä sipulia
250 g kirsikkatomaatteja
puolikas kurkku
oliiviöljyä paistamiseen
Kastike:
4 rkl viinietikkaa
2 rkl balsamiviinietikkaa
1, 5 rkl sinappia
1 rkl hunajaa
noin 5 tippaa tabascoa
1 dl oliiviöljyä
Paista kana ja anna hieman jäähtyä. Pilko salaatti, rucola, kurkku, tomaatit ja feta ja laita isoon kulhoon. Valmista cous cous ja anna jäähtyä. Kuutio leipäviipaleet ja sipulit ja paista pannulla tilkassa oliiviöljyä ja anna hieman jäähtyä. Kun kuumat ainekset ovat jäähtyneet sekoita ne salaatin joukkoon.
Valmista kastike. Sekoita kulhossa hyvin viinietikka, balsamiviinietikka, sinappi, hunaja ja tabasco. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti