lauantaina, toukokuuta 15, 2010

Tomaatti-nuudelisalaatti


Paprika tuli tänään käymään kylässä ja päätin tehdä hänelle jotain syötävää. Olen kuumeisesti etsinyt hyvien salaattien ohjeita, kun olen salaatteihin nyt hurahtanut niin täysin. Tänään sitten sain aikaiseksi kokeilla tätä tomaatti-nuudelisalaattia, jonka ohjeen bongasin joku aika sitten Pastanjauhannasta. Tuli kyllä yllättävän hyvää, en osannut tältä hirveästi odottaa, mutta yllätyin positiivisesti. Ei silti parasta mitä olen syönyt, mutta erittäin hyvää silti. Tämä salaatti on niin nopea tehdä, että luulen tekeväni tätä toistekin.

Tomaatti-nuudelisalaatti:

1 pakkaus (85 g) nuudelia tai vermisseliä
150 g juustoa kuutioita (itse käytin sinileima emmentalia)
1 rs (250 g) kirsikkatomaatteja
1 dl oliiveja viipaleina
tuoretta basilikaa


Kastike:

2 rkl balsamicoa
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1/2 dl oliiviöljyä

Keitä nuudelit vedessä kypsiksi. Valuta ja jäähdytä. Yhdistä nuudelit, juustokuutiot, puolitetut kirsikkatomaatit ja oliivit keskenään. Sekoita basilikan lehdet kevyesti joukkoon. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja kaada kastike salaatin joukkoon ja tarjoile.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti