sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Helppo pasta-tonnikalasalaatti

Tosiaan eilen sitten oli Paprikan synttärikestit ja päätin tehdä oman osani illan tarjottavista. Tosin Paprika hoiteli kaikki pilkkomiset, joten voi siksikin olla että mielestäni tämä salaatti oli hyvin helppo tehdä. Näytti kaikille maistuvan ja ihan hyväähän siitä tuli. Tein tätä salaattia aikaisemmin myös tupareihini tuossa viime syksynä, mutta silloin en koko salaattia edes saanut maistaa kun vieraat popsivat ne suihinsa, hyvä niin :).

Muutenkin eiliset synttärit olivat oikein onnistuneet. Tarjottavia oli juuri sopivasti suolaista ja makeaa. Kaikki meni hyvin kaupaksi ja mikään ei mennyt edes pieleen. Kaikkea pitää sitten tehdä toistekin.

Tässä kuitenkin tämä salaatin ohje, määrät on vähän sinne päin, koska en ole oikein katsonut paljon mitäkin olen laittanut.

Pasta-tonnikalasalaatti:

1 ruukullinen salaattia
1 rs kirsikkatomaatteja
200 g fetajuustoa
1 tlk tonnikalahiutaleita öljyssä
200 g pennepastaa
1 punasipuli
suolaa ja pippuria

Keitä ensin pasta. Pilko salaatti, tomaatit, feta ja sipuli ja laita isoon kulhoon. Valuta tonnikala ja lisää kasvisten joukkoon. Kun pasta on valmista, kumoa se kulhoon ja mausta salaatti ripauksella suolaa ja pippuria. Sekoita.

Varmaan hyvä olisi vielä laittaa salaatti hetkeksi jääkaappiin maustumaan ennen tarjoilua. Meni se kuitenkin ihan hyvin suoraankin pöytään iskettynä.

Helppotekoinen suklaapiirakka


Tämä piirakka on todellisen suklaanystävän unelma -joskin myös aikamoinen kaloripommi. Paitsi että se maistuu ihanalta, se on myös tosi helppo ja nopea valmistaa.
Tarjoilin tätä myös eilisillä synttäreilläni. Resepti löytyy alkuperäisessä muodossaan Jamie Oliverin kirjasta Alaston kokki. Itse noudatin muuten oikeaa reseptiä, mutta laitoin 3 dl sijasta 2 dl kuohukermaa ja rouhin päälle koristeeksi herkkuani valkosuklaata :D

Ainekset:

yksi esipaistettu murotaikinapohja
2 dl kuohukermaa
2rkl sokeria
ripaus suolaa
115 g voita huoneenlämpöisenä
500 g tummaa suklaata
1 dl maitoa
pinnalle valkosuklaarouhetta
(alkuperäisessä ohjeessa pinnalle tulee kaakaojauhetta)

Mittaa kerma, sokeri ja suola kattilaan ja kiehauta ainekset. Ota kattila liedeltä heti kun seos kiehahtaa ja lisää joukkoon voi sekä paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes voi ja suklaa sulavat. Anna seoksen jäähtyä hieman, lisää joukkoon kylmä maito ja sekoita tasaikseksi, vaaleaksi seokseksi.
Levitä täyte esipaistetulle murotaikinapohjalle ja anna jäähtyä.
Koristele halutessasi suklaarouheella, kaakaojauheella tms.
Nami nami.

Makea synttärikakku


Eilen illalla vietettiin meikäläisen 21-vuotissynttäreitä. Tarjolla oli pääasiassa makeita (ja suklaapitoisia :D) herkkuja, niistä yhtenä tämä itse kehittelemäni synttärikakku. Suklaisuuden lisäksi halusin kakkuun pinkkiä väriä, joten päädyin vadelmamoussetäytteeseen. Pakko myöntää, että oikaisin hieman enkä alkanut itse mousseja valmistamaan, vaan täyte on Blå Band-merkin nopeatekoista vadelmamoussea.
Itse en ollut kakun ulkonäköön täysin tyytyväinen, pursotukset olisivat voineet onnistua paremminkin. Kuitenkin kakku meni hyvin kaupaksi ja maistui kuulemma tosi hyvälle :)

Pohja:

3 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

Kostutus:

1 dl maitoa

Täyte:

2 pussia Blå Band -vadelmamoussejauhetta + 3 dl maitoa

Koristeluun:

4 dl Flora vispiä
puolikas levy Fazerin sinistä
nonparelleja
maitosuklaata ja valkosuklaata rouhittuna

Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Lisää kuivat aineet vatkauksen lomassa muna-sokeri -seokseen. Lopuksi lisää maito ja sekoita huolellisesti.
Voitele irtopohjavuoka ja leivitä se korppujauhoilla. Kaada taikinaseos vuokaan ja paista n. 25 min 175 asteessa.
Kakun jäähdyttyä kostuta maidolla.
Vatkaa vadelmamoussejauhe sekaisin maidon kanssa. Levitä täyte kakkupohjalle. (Kakkupohja on hyvä valmistaa ja täyttää jo edellisenä päivänä ennen juhlia niin se maistuu mehevämmältä :D).
Vatkaa Flora vispi kermavaahdoksi ja erota siitä toiseen kulhoon hieman alle puolet. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja sekoita se pienempään määrään kermavaahtoa. Älä vatkaa liian kauan ettei seos muutu voimaiseksi. Pursota haluamasi koristeet kakkuun. Koristele nonparelleillä ja rouhi päälle maito- ja valkosuklaata. Valmis!







keskiviikkona, tammikuuta 27, 2010

Tulinen barbeque-kastike

Tein veljelleni ja hänen avovaimolleen vähän myöhäisen joululahjan tuossa viikko sitten :D. Kokeilin jo aiemmin tätä samaa bbq-kastiketta ja siitä tuli todella tulista, mutta tästä toisesta satsista tuli sitten aika paljon miedompaa ja makeampaa. Itse käytin tätä dippinä ja pihvin lisukkeena ja hyvää oli. Tykkäsin tosin enemmän siitä tulisemmasta versiosta. Ohjeen löysin Pastanjauhannasta.

Bbq-kastike:

valmista kastiketta noin 3 dl

100 g margariinia
3 sipulia silppuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
400 g tomaattimurskaa
2-3 dl fariinisokeria
ripaus cayennepippuria
1 tl juustokuminaa
1 tl mustapippuria
1 rkl paprikajauhetta
10 tippaa smoked tabascoa
1 sitruunan mehu
1 rkl Worchester-kastiketta
1 rkl Habanero-mango-kastiketta

Sulata rasva kasarissa, kuullota sipulisilppua hetki. Lisää valkosipuli ja tomaattimurska, fariinisokeri ja loput ainekset. Keitä ilman kantta hiljalleen noin tunti, kunnes kastike sakenee. Soseuta halutessani tasaiseksi sauvasekoittimella. Käytä kastiketta marinadiksi tai tarjoa dippinä.

Herkullinen starttipiirakka

Tein äitini 50-vuotisjuhliin tällaista kasvis-fetapiirakkaa marraskuussa. Ohje oli helppo ja piirakka oli nopea tehdä. Ohje löytyi Maku-lehdestä, jostain vanhemmasta numerosta. Piirakka maistui juhlaväelle hyvin :). Seuraavalla kerralla ehkä kuitenkin paloittelisin kasvikset hieman hienommaksi niin piirakkaa olisi helpompi leikata.

Kasvis-fetapiirakka:

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
100 g voita tai margariinia
1/2 dl vettä tai maitoa

Täyte:
1 rs (250 g) kirsikkatomaatteja
200 g fetajuustokuutioita
200 g parsakaalia
1 dl kalamataoliiveja
2 munaa
1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (200 g) ranskankermaa
1/2 tl mustapippuria

Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Sekoite joukkoon pehmeä rasva. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista piiraspohjaa 225 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.

Levitä piirakkapohjalle suurin osa paloitelluista tomaateista, parsakaalipaloista, juustokuutioista ja oliiveista. Vatkaa munat, tuorejuusto, ranskankerma ja pippuri kulhossa. Kaada seos täytteen päälle. Ripottele pinnalle loput täytteen aineksista. Paista 225 asteessa 20-30 minuuttia.