torstaina, maaliskuuta 31, 2011

Vaniljainen mustikkakeitto

Löysin uusimmasta Sport-lehdestä (3/11) tämän herkullisen mustikkakeiton ohjeen. Meillä oli pakastimessa vielä paljon mustikoita, joita sitten sain vähän käytettyä tähän. Erittäin herkullista tuli, voisin tehdä joku päivä uudestaan kun vielä niitä mustikoita aika paljon jäi. Ihana jälkiruoka, jota kehtaisi tarjota myös vieraille. Ohjeesta tulee noin 6 annosta.

Vaniljainen mustikkakeitto:

1 l vettä
400 g pakastemustikoita
1 1/2 dl sokeria
3-4 rkl perunajauhoja
1 1/2 dl kylmää vettä
1 dl pakastemustikoita
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1/2 dl kardemummaa

Mittaa kattilaan vesi, pakastemustikat ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 15-20 minuuttia. Siivilöi mehu ja kaada se takaisin kattilaan. Sekoita perunajauhot kylmään veteen ja kaada seos kattilaan mehun joukkoon hyvin sekoittaen. Kuumenna koko ajan hämmentäen kunnes pinta pulpahtaa muutaman kerran. Hauduta 1-2 minuuttia ja nosta kattila liedeltä. Jäähdytä ja sekoita mustikkakeittoon vielä pakastemustikoita. Annostele keitto tarjoiluastioihin. Vaahdota vaniljakastike ja mausta se kardemummalla. Viimeistele mustikkakeittoannokset vaniljavaahdolla ja tarjoile.

Kanasalaatti

Teimme joku aika sitten poikaystäväni kanssa tätä kanasalaattia. Yritimme hieman jäljitellä Tivolin herkullista kanaleipää, tosin ilman leipää. Lopputulos oli aika onnistunut, raikas ja maukas. Emme ihan saavuttavut Tivolin kanaleivän makua, mutta pääsimme aika lähelle, tätä tehdään uudestaan. Ohjeesta riittää neljälle ruokailijalle.

Kanasalaatti:

noin 500 g kanafileitä (maustamaton)
1 ruukku salaattia
2 punasipulia
2 rkl sokeria
oliiviöljyä
1 rs kirsikkatomaatteja
1 pieni kurkku
cocktail suolakurkkuja
4 viipaletta paahtoleipää
1 prk kermaviiliä
6 valkosipulinkynttä
mustapippuria
suolaa
valkosipulijauhetta
paahdettua sipulirouhetta

Aloita valmistamalla salaatinkastike. Kumoa kermaviili pieneen kulhoon. Hienonna valkosipulinkynnet ja sekoita kermaviilin joukkoon. Mausta seos suolalla, pippurilla ja valkosipulijauheella ja nosta jääkaappiin maustumaan.

Revi salaatti pieniksi paloiksi kulhoon, lisää kuutioitu kurkku ja puolitetut kirsikkatomaatit. Paista kanafileet pannulla kypsiksi ja nosta sivuun jäähtymään, leikkaa kanafileet suikaleiksi. Leikkaa punasipulit ohuiksi renkaiksi. Laita sokeri kuivalle paistinpannulle ja kuumenna sokeria kunnes se alkaa sulaa, lisää pannulle punasipulirenkaat ja pirkota päälle hieman oliiviöljyä, paista sipuleita kunnes ne ovat saaneet hieman väriä ja laita sitten sipulit sivuun jäähtymään. Poista paahtoleivistä reunat ja leikkaa leivät kuutioiksi ja laita kuutiot uunipellille, sivele leivänpalat oliiviöljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla, paista 200 asteisessa uunissa noin 5-10 minuuttia, kunnes leipäkuutiot ovat kauniinkullanruskeita, anna jäähtyä. Kokoa salaatti lautaselle ja koristele paahdetulla sipulirouheella.

keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011

Lime-valkosuklaafudge


Kyläilin hyvällä ystävälläni joku aika sitten, hän oli tehnyt näitä suussasulavia fudgeja ja päätin, että minunkin pitää niitä kokeilla. Ystäväni on erittäin hyvä valmistamaan erilaisia makeisia, ne onnistuvat aina. Toisin kuin itselläni moiset kokeilut yleensä saavat mennä suoraan roskiin. Tässä kuitenkin sellainen ohje jolla minäkin onnistuin! Tein näitä eräänä viikonloppuna kun koko perheemme kokoontui meille kokkailemaan ja viettämään aikaa, kyllä nämä kaupaksi menivät. Löysin ohjeen Kinuskikissan sivuilta.Tästä ohjeesta tulee noin 40 kappaletta.

Lime-valkosuklaafudge:

200 g valkosuklaata
2 limeä
2 dl kuohukermaa
3 dl sokeria
100 g voita

Leikkaa valkosuklaa pieniksi paloiksi. Pese limet huolellisesti ja raasta kuori. Mittaa kattilaan kerma, sokeri ja voi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 10 minuuttia koko ajan sekoitellen. Lisää valkosuklaa ja limeraaste. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun (20x20cm) vuokaan ja nosta jääkaappiin jähmettymään. Kun seos on kunnolla jähmettynyt, leikkaa se parin sentin kokoisiksi paloiksi. Säilytä fudget viileässä.

sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2011

Nougatmuffinssit


Meillä on vieläkin nougatia jäljellä, jota vanhempani toivat jokin aika sitten meille tuliaisiksi. Tällä kertaa käytin sitä näihin muffinsseihin, tein näitä tarjottavaksi kun kaverini tuli käymään kylässä. Lopputulos ei ollut niin hyvä kuin olisin ajatellut, muffinssit jäivät jotenkin kuiviksi, mutta muffinssien päälle pursotettu nougat-kermavaahto vähän paikkasi tilannetta, mutta ei kuitenkaan täysin. Eli pitää yrittää seuraavalla kerralla saada muffinsseista vähän mehevämpiä, nougatiakin on vielä jäljellä ja lisäksi vielä siskoni osti meille Confetin muffinssitelineen, joten eiköhän siinä ole tarpeeksi syitä kokeilla uudestaan. Tästä ohjeesta tulee noin 10 muffinssia.

Nougatmuffinssit:

60 g nougatia
75 g margariinia
1 muna
0,75 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1,25 rkl kaakaojauhetta
0,75 dl maitoa

1,5 dl kermaa
20 g nougatia

Leikkaa nougat paloiksi. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan vuorotellen maidon kanssa. laita lusikalla nokare taikinaa mussinssivuokaan, laita päälle nougatpala ja peitä se taikinalla. Paista muffinsseja uunissa 225 asteessa noin 13-15 minuuttia ja anna jäähtyä ennen koristelua.

Sulata nougat kattilassa ja anna hieman jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita varovasti nougat joukkoon. Pursota nougatkerma jäähtyneiden muffinssien päälle.

torstaina, maaliskuuta 17, 2011

Hiivaleipä

Olen ollut alkuvuoden karppidieetillä eli vähähiilarisella, ja tähän saakka se sujuikin ihan hyvin.. Kunnes pari viikkoa sitten iski niin järkyttävä leivänhimo, että pakkohan se oli vähän lipsua. Menin tekemään pitkästä aikaa hiivaleipää, ja "erehdyksissäni" keksin laittaa siihen rosmariinia mausteeksi. Se sopi leipään vähän turhankin hyvin, joten hiivaleipäkokeilut eivät jääneet viimeisiksi leipomuksiksi. Rosmariinia olen lisäillyt sen jälkeen niin sämpylöihin kuin teeleipiinkin. Se siitä karppaamisesta.
Tällä ohjeella tulee kaksi normikokoista hiivaleipää.

Ainekset:
5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
½ tl suolaa
½ tl sokeria
maun mukaan rosmariinia (itse laitoin aika reippaalla kädellä, ehkä n. 3-4 rkl)
n. 8 dl hiivaleipäjauhoja

Lisää hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja rosmariini. Lisää jauhot ja sekoittele. Anna taikinan kohota liinan alla puolisen tuntia. Kohottamisen jälkeen leivo taikinasta leivät ja paista 200 asteessa n. puoli tuntia.