sunnuntaina, lokakuuta 31, 2010

Makea suklaamousse ja mariannevaahto


Kun ystäväni oli kylässä niin teimme jälkkäriksi tätä ihanaa suklaamoussea. Suurena mariannen ystävänä tämä oli mielestäni kyllä herkkua. Oikeasti tämä on kolmen hengen annos, mutta me teimme tästä vain kaksi annosta. Ehkä tämä kuitenkin oli kahdelle hieman liian iso annos, että kannattaa tehdä tästä ohjeesta kyllä se kolme annosta. Sattumalta tämän ohjeen löysin Marielta.

Suklaamousse ja mariannekermavaahto:

2 kananmunaa
90 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
1 dl mariannemurskaa

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Jäähdytä suklaa. Erottele sillä välin kananmunien keltuaiset ja valkuaiset. Kun suklaa on haaleaa sekoita siihen keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, vatkaa myös kerma vaahdoksi. Sekoita valkuaisvaahto suklaaseokseen, lisää vielä puolet kermavaahdosta ja sekoita varovasti tasaiseksi. Sekoita mariannemurska loppuun kermavaahtoon.

Annostele jälkiruokakulhoihin kerroksittain suklaamoussea ja mariannekermavaahtoa. Ripottele pinnalle mariannemurskaa tai suklaarouhetta. Laita mousse jääkaappiin maustumaan noin puoleksi tunniksi ennen tarjoilua.

Tomaatti-mozzarellapiirakka

Ystäväni tuli yhtenä päivänä kylään niin teimme hänen kanssaan tällaista helppoa ja hyvää piirakkaa. Olimme vähän ehkä liian hätäisiä ottaessamme piirakan uunista ja se jäi hieman vetiseksi. Hyvää se kuitenkin oli ja tuli syötyä. Basilikajuttu piirakan päällä oli ehkä parasta koko piirakassa ja toi hyvin siihen makua. Suosittelen. Ohjeen bongasin jälleen Kinuskikissalta.

Tomaatti-mozzarellapiirakka:

Pohja:
200 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 rkl vettä

Täyte:
2 rkl Dijon-sinappia
1 1/2 dl parmesanjuustoa raastettuna
6-8 tomaattia
250-300 g mozzarellaa
suolaa
mustapippuria

Basilikaöljy:
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 ruukkua basilikaa
1 valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria

Voitele piirasvuoka. Nypi voi jauhojen sekaan, lisää vesi. Paine taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Sivele sinappi piirakkapohjalle ja ripottele päälle parmesan-raaste. Viipaloi tomaatit ja mozzarella ja lado ne piirakkapohjan päälle. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja paista piirakkaa 225 asteessa noin 20-30 minuuttia.

Sekoita oliiviöljy, basilika ja valkosipuli tehosekoittimessa. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita basilikaöljyä piirakan päälle juuri ennen tarjoilua.

perjantaina, lokakuuta 29, 2010

Lämpimät suklaa-nougatmuffinit

Vanhempani toivat minulle reissultaan tuliaisiksi nougatia, joten päätin tehdä siitä heille jotain hyvää. Löysin Muffinit ja leivonnaiset kirjasta sopivan reseptin. Alkuperäisessä ohjeessa tosin nougatin tilalla oli tummaa suklaata. Ajattelin kuitenkin, että se nougat voisi olla tosi kiva tässä reseptissä. Hyviä näistä tuli, tosin vähän pikkuisia, jos siis haluaa isompia muffineja, kannattaa silloin ohje tehdä 1,5 kertaisena. Tästä ohjeesta tulee 8 pikkuista muffinia.

Suklaa-nougatmuffinit:

4 rkl pehmeää margariinia
55 g hienoa sokeria
1 iso kananmuna
85 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
55 g nougatia

Aseta 8 paperivuokaa muffinipellin syvennyksiin tai laita leivinpaperille 8 kaksinkertaista paperivuokaa. Laita margariini, sokeri, muna, jauho, leivinjauhe ja kaakaojauhe isoon kulhoon ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Lusikoi taikina vuokiin, paloittele nougat ja upota palat muffinien sisälle. Paista muffineita 190 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat kohonneita. Tarjoile lämpiminä.

keskiviikkona, lokakuuta 20, 2010

Juustosydämet

Tein eräänä päivänä huvikseni tällaisia suolaisia pikkuleipiä. Bongasin reseptin jokin aika sitten Kinuskikissalta ja päätin että näitä tarvii joskus kokeilla. Ihan hyviä tuli, mutta eivät kyllä enää seuraavana päivänä olleet parhaimmillaan. Tämä oli kuitenkin yksinkertainen resepti ja olisi ihan mukava tehdä johonkin illanistujaisiin tai joihinkin juhliin vaikkapa. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty Ritari-juustoa, mutta itselläni sitä ei ollut saatavilla joten käytin Sinileima Emmentalia, sekin kyllä kävi todella hyvin näihin pikkuleipiin.

Juustosydämet:

1 1/2 dl raastettua emmentaljuustoa
3 1/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 prk kermaviiliä
1 rkl öljyä

Päälle:
emmentaljuustoa paloina

Sekoita juustoraaste, vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään kulhossa. Sekoita joukkoon kermaviili ja öljy. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Ota taikinasta muotilla kuvioita tai leikkaa neliöiksi. Laita kuviot pellille leivinpaperin päälle ja paina jokaisen kuvion keskelle pala emmentaljuustoa. Paista 200 asteessa 8-10 minuuttia.

Tuorejuustobrowniesit


Viikonloppuiselta juustokakkuleivoskelulta oli jäänyt ylimääräistä tuorejuustoa, ja sehän piti tietysti käyttää pois. Löysin All You Need Is Sugar-blogista herkullisen oloisten browniesien ohjeen, jota piti kokeilla. Jouduin vähän soveltamaan, koska kaapista ei löytynyt palastakaan suklaata, ja joitakin aineksia oli vain vähän kaapissa (kuka sitä nyt kaupassa jaksaisi käydä :D). Tein noin puolet pienemmällä ohjeella mitä tuolla alkuperäisessä ohjeessa oli tehty. Käytin myös tummaa kaakaojauhetta suklaan sijaan, ja pikakahvin sijaan käytin aitoa kahvia.
Nämä oli ihan mielettömän hyviä. Tuorejuusto jäi kyllä vähän hölmön näkösesti tuonne ihan palojen alareunaan.
Tässä muokattu versio ohjeesta:

Taikina:
2 kananmunaa
2 dl sokeria
100 g voita
1 dl kaakaojauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
liraus kahvia

Täyte:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl tomusokeria
1 kananmunanvalkuainen

Sekoita ensin tuorejuustosta, tomusokerista ja valkuaisesta tasainen tahna. Laita jääkaappiin odottamaan taikinanteon ajaksi. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet ja lisää muna-sokeri -seokseen. Lisää voi ja kahvitilkka ja sekoita.
Kaada puolet taikinasta leivinpaperilla vuorattuun neliskanttiseen uunivuokaan. Levitä tuorejuustotäyte taikinan päälle ja loppu suklaataikina päällimmäiseksi. Paista 175 asteessa 30-40 minuuttia. Jähdytä ja leikkaa palasiksi.


Spaghetti olio e aglio

Pari viikkoa sitten teimme poikaystäväni kanssa tätä hyvin yksinkertaista pastaa. Olemme suuria valkosipulin ystäviä, joten laitoimme sitten kaksinkertaisen määrän valkosipulia. Vaikka tähän käytännössä ei sen valkosipulin kanssa paljon mitään tule niin silti tämä on tosi maukasta, eikä valkosipuli maistu liikaa. Tämä oli hyvä ruoka meille, kun meitä vähän laiskotti emmekä jaksaneet oikein mitään erikoista alkaa kokkailemaan. Tämä on todella nopea ja yksinkertainen tehdä. Tästä ohjeesta tulee annos noin neljälle hengelle.

Spaghetti olio e aglio:

450 g spagettia
1 1/4 dl ekstra-neitsytoliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä hienoksi silputtuna (eli meillä suunnilleen 6-7)
suolaa ja pippuria
3 rkl tuoretta sileälehtistä persiljaa silputtuna

Kiehauta isossa kattilassa kevyesti suolattua vettä, lisää spagetti kattilaan ja keitä 8-10 minuuttia kunnes pasta on al dente. Kuumenna sillä välin oliiviöljy paistinpannussa. Lisää valkosipulisilppu ja hyppysellinen suolaa ja kuullota pienellä lämmöllä jatkuvasti hämmentäen 3-4 minuuttiatai kunnes valkosipuli on kullankeltaista. Älä päästä valkosipulia ruskistumaan, jotta se ei maistu kitkerältä. Nosta pannu pois liedeltä. Valuta pasta ja siirrä tarjoiluastiaan. Kaada sekaan valkosipulilla maustettu oliiviöljy ja lisää silputtu persilta. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin ja tarjoile heti.

Herkullinen chili con carne


Teimme poikaystäväni kanssa kerran päivälliseksi tätä tosi hyvää chili con carnea. Teimme todella ison annoksen, joten tätä herkkua syötiin vielä parin päivän jälkeenkin, mutta hyvää se oli myös uudelleen lämmitettynä. Tämä on sellainen helppo ruoka mitä juuri voikin tehdä isomman satsin ja syödä muutaman päivän. Yleensä tarjoaisin tätä perinteisesti riisin kanssa, mutta tällä kertaa pasta tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Hyvää ja todella täyttävää oli. Ohje löytyi kirjahyllystä Kimmat keittiössä-teoksesta. Tästä ohjeesta tulee noin 6-8 annosta.

Chili con carne:

3 rkl öljyä
400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli
3 silputtua valkosipulinkynttä
2 isoa paprikaa isoina kuutioina
1 tl chilijauhetta
1 tlk tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 pussi tacomaustetta
suolaa ja pippuria
2 rkl fariinisokeria

Ruskista jauheliha suurella pannulla. Lisää sipuli, valkosipuli ja paprika ja ruskista ne nopeasti lihan kanssa. Mausta chilijauheella ja lisää joukkoon tomaattimurska ja vesi. Keitä matalalla lämmöllä noin 15 minuuttia. Lisää pavut ja tacomausteet ja keitä vielä 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla sekä fariinisokerilla. Tarjoile pastan, riisin tai hyvän leivän kanssa.

tiistaina, lokakuuta 19, 2010

Teeleivät


Tein äsken illan ratoksi teeleipiä. Eipä nuo mitenkään ilo silmälle ole, mutta ei kai se niin justiinsa :D Ihan hyviltä sentään maistuivat. Tuosta ohjeesta tulee neljä isompaa leipästä jotka voi sitten jakaa pienemmiksi.

Ainekset:
2 dl kaurahiutaleita
3 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
suolaa
loraus öljyä
2 dl vettä

Sekoita kuivat aineet ja lisää öljy sekä vesi. Sekoita huolellisesti. Jaa uunipellille neljään kökköön ja taputtele tasaisiksi lätyiksi. Jaa halutessasi leivät neljään/kahteen osaan. Paista 200 asteessa noin 15 min.

maanantaina, lokakuuta 18, 2010

Suklaajuustokakku


Tämä kakku on tehty ajat sitten, kun perheeni tuli kahville vanhaan asuntooni. Olen unohtanut laittaa sen tänne blogiin, mutta nyt tulikin hyvä hetki julkaista, kun tämä on tehty ihan samalla reseptillä kuin tuo alempi valkosuklaajuustokakku. Valkosuklaan tilalla on vaan käytetty tummaa suklaata, ja tuo keksipohja on tehty kaurakeksien sijaan niistä Digestiveistä. Tämäkin kakku on tosi hyvää, mutta jos pitäisi valita niin kyllä tuo valkosuklaa on ehkä ihan rahtusen parempaa :D
Alemmassa postauksessa siis ohje.

Valkosuklaajuustokakku


Se makea versio samaiselle kahvittelulle oli tämä valkosuklaajuustokakku. Tämä on oma suosikkini juustokakkujen saralla, ja olen ikuisesti kiitollinen Canelialle, joka tämän reseptin on julkaissut, sekä myös siskolleni, joka tämän aikoinaan kyseisiltä sivuilta löysi! :D Muutaman kerran ollaan siskon kanssa tätä kakkua tehty, nam! Vieraatkin tykkäsi kovasti. Alkuperäisessä ohjeessa pohjaan on käytetty Digestive-keksejä, mutta tällä kertaa tein kaurakekseistä. Olen tehnyt molemmilla kekseillä, mutta kaurakeksit sopi mielestäni vähän paremmin.

Pohja:
200 g kaurakeksejä
80g margariinia

Täyte:
250 g valkosuklaata
3 munaa
300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
6 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit muruiksi ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele seos tasaisesti vuokaan kakun pohjaksi.

Sulata valkosuklaa. Erota kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaiset, tuorejuusto ja sokeri tasaiseksi massaksi ja lisää sitten niiden joukkoon jäähtynyt valkosuklaa. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen vähintään kymmenen minuutin ajaksi. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. Vatkaa myös valkuaiset vaahdoksi. Purista liivatelehdistä yksitellen vedet pois ja liuota ne noin puoleen desiin kiehuvan kuumaa vettä. Liruta liivateseos ohuena nauhana juusto-suklaaseokseen ja sekoita koko ajan voimakkaasti. Kääntele varovaisesti joukkoon kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto. Kaada irtopohjavuokaan keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Pyöräytä veitsellä varovasti kakun reunojen ympäri ennen kuin irrotat vuoan. Koristele kakku vähän ennen tarjoilua.

Tulinen tonnikalapiirakka


Poikaystävän vanhemmat kävivät eilen kahvittelemassa, ja halusin leipoa sekä suolaista että makeaa tarjottavaa. Suolainen versio oli tämä tonnikalapiirakka. Tykkään maustaa ruuat ja suolaiset leipomukset ihan reippaasti, joten tästäkin tuli aika tulista, sopivassa määrin kuitenkin :D Hyvää oli kuulemma, olin kyllä itsekin mielissään kun onnistui niin hyvin.

Pohja:
100 g margariinia
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
tilkka vettä

Täyte:
1 isohko sipuli
1 tonnikalapurkki (öljyssä)
1 paprika
juustoraastetta
1 dl maitoa
mustapippuria
chilijauhetta
suolaa

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon margariini ja nypi murumaiseksi seokseksi. Lisää vesitilkka ja sekoita. Painele taikina piirakkavuokaan ja laita vuoka uuniin esipaistumaan reiluksi kymmeneksi minuutiksi, 175 asteeseen.

Kuullota kevyesti pilkottu sipuli paistinpannulla. Ripottele esipaistuneen pohjan päälle. Lisää joukkoon tonnikala. Pilko paprika ja heitä sekaan. Sekoita juustoraaste ja maito ja kuorruta päällinen seoksella. Ripottele päälle reippaasti mustapippuria sekä chilijauhetta jos pidät tulisesta. Voit myös lisätä suolaa hippusen. paista 175 asteessa noin 25 minuuttia.

lauantaina, lokakuuta 09, 2010

Pennet tulisen pepperoni-tomaattikastikkeen kera

Olimme elokuussa poikaystäväni kanssa reilaamassa Euroopassa ja vietimme suuren osan matkasta Italiassa. Roomassa söimme niin hyviä pasta-aterioita, että niitä on nyt kotona tullut kovin ikävä. Ajattelimme, ettei hyvän pastan tekeminen voi olla niin vaikeaa ettemme siitä selviytyisi. Onneksi kuitenkin kirjahyllystämme löytyy kirja nimeltä Pasta. Sieltä saimme vähän osviittaa tähän pasta-ateriaan. Sovelsimme kuitenkin niin paljon ohjetta, että ei sitä enää samaksi ohjeeksi voi sanoa. Todella hyvää siitä kuitenkin tuli ja maku muistutti, jopa erästä Roomassa syömäämme pastaa. Jos ei Italiaan juuri nyt pääse niin sitten kannattaa tehdä tätä pastaa niin se auttaa ikävään. Ohjeesta tulee noin neljä annosta.

Pennet ja pepperoni-tomaattikastike:

6 rkl oliiviöljyä
4-5 valkosipulinkynttä ohuiksi viipaloituna
75 g pepperonia siivutettuna
800 g tomaattimurskaa
1-2 tl chilijauhetta
suolaa ja pippuria
10 tuoretta basilikanlehteä revittyinä
vastaraastettua parmesania

Kuumenna öljy ja valkosipuli isossa paistinpannussa keskilämmöllä. Kuullots valkosipulia, kunnes se alkaa saada hieman väriä. Lisää mukaan pepperoni. Sekoita joukkoon tomaatit ja chilijauhe. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Kiehauta ja hauduta sitten keskilämmöllä noin puoli tuntia.

Keitä pastaa runsaassa vedessä, kunnes se on al dente. Valuta ja siirrä sitten tarjoiluastiaan. Kaada kastike pastan päälle. Lisää revitty basilika ja raasta päälle parmesania. Tarjoile heti.

Pippurinen tomaatti-sipulipiiras


Tein jo aikoja sitten tätä piirasta, mutta sen julkaiseminen on nyt jäänyt, mutta jos nyt vihdoin saisin aikaiseksi tämän tänne laittaa. Tämä oli vähän ristiriitainen piirakka siinä mielessä, että toisaalta se oli tosi hyvää, mutta toisaalta todella oudon makuista. Mutta ehkä suurena pippurin ystävänä kallistun sille puolelle, että oli hyvää. Niin taisivat muutkin piirakkaa maistaneet olla mieltä. Löysin tämän ohjeen Kinuskikissalta.

Pippurinen tomaatti-sipulipiiras:

Pohja:
3 1/2 dl jauhoja
1 dl emmental-juustoraastetta
150 g margariinia
1/2 dl vettä

Täyte:
150 g punaista pestoa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g salotti -tai kevätsipuleita
250 g kirsikkatomaatteja
1/2 ruukkua basilikaa
100 g mustapekka-juustoa

Sekoita jauhot ja juustoraaste keskenään. Nypi joukkoon margariini. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita pesto ja tuorejuusto vatkaimella sekaisin ja levitä pohjan päälle. Kuori sipulit ja leikkaa ne neljään osaan. Esikypsennä sipuleita mikrossa 500 W n. 5 minuuttia. Halkaise kirsikkatomaatit. Levitä tomaatit ja sipulit piirakan päälle. Revi pinnalle basilikanlehtiä. Leikkaa mustapekkajuusto pieniksi kuutioiksi ja ripottele piirakan pinnalle. Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Voit suojata vuoan foliolla kun mustapekkajuusto on saanut hieman väriä.

Maalaissalaatti uppomunalla


Jo jonkin aikaa sitten teimme poikaystäväni kanssa tätä salaattia. Näin ohjeen ensimmäistä kertaa Pastanjauhannassa, ja siitä keksinkin mennä nettiin katsomaan jakson Sokkokokkia. Siis jakson jossa kyseistä salaattia tehtailtiin. Sarja on ihan hauska, että kannattaa katsoa. En ole ennen kokeillut uppomunaa tehdä, mutta ajattelin että jos jotkut julkkikset, jotka eivät edes ikinä kokkaa niin onnistuvat siinä niin miksen sitten minäkin. Olen nyt muutaman jakson tuota Sokkokokkia katsonut ja se on kyllä mukava ohjelma. Vähän niinkuin Kokkisota aikoinaan mutta toisella tavalla kiva. Siinä kun huippukokin ohjeiden mukaan vaan amatöörit tekee hienoja aterioita, niin siitä vähän itsekin rohkaistuu, kun ei ne gourmetherkut niin vaikeilta vaikutakaan. Tässä siis maalaissalaattia 4 annosta, oli muuten ihan hyvää.

Maalaissalaatti uppomunalla:

4 kanamunaa
2 lt vettä
1 dl etikkaa
8 siivua pekonia
1 dl oliiveja
pala kurkkua
kirsikkatomaatteja
salaattia
oliiviöljyä
punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Aloita valmistamalla uppomunat. Laita vesi kattilaan kiehumaan. Riko kananmunat yksitellen kahvikuppeihin. Kun vesi kiehuu niin lisää etikka. Pyöräytä kiehuvaa vettä lusikalla ja laita kaksi munaa kerrallaan varovasti veteen. Ei kannata unohtaa veden pyöräyttämistä, sillä muuten munat voivat tarttua kattilan pohjaan. Hauduta munia noin kolme minuuttia ja nosta ne sitten kylmään veteen jäähtymään.

Paista pekonit rapeaksi ja laita ne sitten käsipaperin päälle. Pilko kurkku ja halkaise kirsikkatomaatit. Laita vihannekset kulhoon ja mausta ne punaviinietikalla, suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä. Lisää kulhoon vielä halkaistut oliivit. Revi salaatti ja lisää se kulhoon ja sekoita. Nosta salaatti lautaselle ja uppomuna päälle, asettele salaatin päälle vielä pekonisiivut.